Ponikuninkuusravien ensimmäisenä päivänä laitettiin ennätykset uusiksi

Rodden johtaa poniruhtinaskilpailua. Kuva: Ronja Saari

Killerin raviradalla järjestettävien Ponikuninkuusravien ensimmäisenä päivänä kilpaili 148 ponia. Jyväskylässä nähtiin vauhdikkaita lähtöjä, sillä lähes jokainen voittaja paransi ennätystään. A-poneissa ponikuninkuuden avausmatkan vei nimiinsä Golden Jang ja ponikuningattaren tittelissä on kiinni lauantain jälkeen Diana Wee. B-poneissa avausmatkojen jälkeen kärjessä ovat poniruhtinuudessa Rodden ja poniruhtinatarkilpailussa Little Drops.

B-ponien päälähdöissä nähtiin tiukat loppusuoran kamppailut. Poniruhtinuudessa loppusuoraa tultiin kolmen ponin rintamassa ja sisimpänä kirinyt Rodden puristi ykköseksi uudella tasoitusennätyksellään 44,5. Senja Kopalaisen suojatti on kuulunut avoimen tason ponien huipulle jo pitkään, mutta tämä oli ensimmäinen kerta, kun Rodden onnistui poniruhtinaskilpailun lähdössä.

”Tämä on minun paras kaverini. Tämän kanssa on tehty tosi kova työ viime vuodesta ja nyt se on palkinnut tänä vuonna”, Kopalainen kertoi.

Little Drops kiri poniruhtinattaren avausmatkan ykköseksi. Kuva: Ronja Saari

Little Drops oli paras B-ponitammojen poniruhtinatarkilpailussa. Inka Heikkisen valmentama ja ohjastama tamma paransi ennätystään lähes kaksi sekuntia aikaan 54,7. Se siirtyi johtoon viimeisellä takasuoralla ja piti pintansa loppuun asti, vaikka kirittäjiä oli sekä ulko- että sisäpuolella.

”Aivan uskomattoman lahjakas”, Heikkinen kuvaili 5-vuotiasta kilpailun ensikertalaista.   

Diana Wee on ponikuningattaren tittelissä kiinni. Kuva: Ronja Saari

A-ponien ponikuningatarkilpailun avausmatkalla oli dramaattisia tapahtumia. Maalissa Iida Innasen ohjastama Diana Wee oli toisena, mutta maaliviivan ensimmäisenä ylittänyt viime vuoden poniravikuningatar Stenbydal’s Castilla hylättiin liioista laukoista. Näin voittajaksi julistettiin Diana Wee.

”Yllätti tosi paljon, en todellakaan osannut odottaa tällaista. Tämä aina tietää sellaiset paikat, missä pitää tsempata”, Innanen kehui.

Diana Wee paransi ennätystään lähes kymmenen sekuntia aikaan 2.15,8, ja on tiukasti kiinni ponikuningattaren tittelissä. Se johtaa kilpailua peräti 7,7 sekunnin erolla toisena olevaan Smedens My Donnaan nähden.

Golden Jang oli paras ponikuninkuuden avausmatkalla. Kuva: Ronja Saari

Neea Kopalaisen ohjastama Golden Jang otti kauden avausvoittonsa ponikuninkuuden ensimmäisellä matkalla. Anni Niemelän valmentama ruuna lähti 100 metrin takamatkalta ja vauhtiin päästyään poni oli johtopaikalla viimeisessä kaarteessa, jonka jälkeen se piti helposti muut ponit takanaan. Uusi ennätys kirjataan aikaan 2.11,0.

”Jallu on tosi kiltti ja mukava. Se on muuten tosi rento, mutta sitten kun siihen saa oikein paineen ja kärryt perään, niin kyllä se sitten on aika tulinen sielu”, Kopalainen kuvaili.

Ponikuninkuusravit jatkuvat sunnuntaina Killerin raviradalla kello 12 alkaen. Tuolloin kilpaillaan päälähtöjen toiset osamatkat 2140 metrin matkalla. Ponikuninkaallisiksi kruunataan ne ponit, jotka saavuttavat kahdelta matkalta parhaat kokonaisajat.

 Kokonaiskilpailujen tilanne ensimmäisten osamatkojen jälkeen:

Ponikuningas

1. Golden Jang
2. Rosenbergs Brejk 3,5 s
3. Jokimäen Jalmari 3,6 s
4. Aarteen Launo 4,5 s
5. Prinz Pilgrim 8,2 s
6. Koskenkukan Frodo 9,2 s
7. Skogsborgs Winnie 9,4 s
8. Eye-Catcher 9,6 s
9. Granat 10,3 s
10. Specific’s Magic 10,3 s
11. Mäntylahen Tuimaepeli 11,5 s
12. Olaf 12,7 s
13. Ekslätts TNT 15,9 s
14. Coruscate Comanche 25,0 s
Nalli ja Mosso hylättiin liioista laukoista.

Ponikuningatar

1. Diana Wee
2. Smedens My Donna 7,7 s
3. Kantolan Whole Lotta Rosie 8,7 s
4. Ailan Moona 10,2 s
5. Wild Princess 10,6 s
6. Ekslätts Yatzy 12,6 s
7. Savirannan Serafiina 13,1 s
8. Olywina von Stall Roma 13,3 s
9. Desna Wee 13,5 s
10. Wanheda 13,8 s
11. Meemi 16,5 s
12. Mariline’s Dolomite 16,5 s
13. Jive 32,7 s
Spike Comp, Stenbydal’s Castilla ja Lilli Puttinen hylättiin liioista laukoista.

Poniruhtinas

1. Rodden
2. Domino Wee 0,2 s
3. Charizard 0,2 s
4. Corall 2,1 s
5. Bleckward C.C. 4,1 s
6. Mr. Brightside 5,3 s
7. Lil’s Lotus 5,6 s
8. Romero Wee 6,3 s
9. Hillshead’s Pride 9,8 s
10. Granös Superlight 10,4 s
Little Ferrari hylättiin liioista laukoista, M’s Rascal oli poissa.

Poniruhtinatar

1. Little Drops
2. Eliza Wee 0,3 s
3. Little Cinderella 0,7 s
4. Amazon 2,0 s
5. Jates Armada 2,8 s
6. Golden Fighter 4,8 s
7. P.H. Hurtiga Harpan 6,0 s
8. Lil’s Ambra 7,3 s
9. Dayzee Wee 7,8 s

Hanna Närhinen